Hajutyöskentely: Nosework ja hajuerottelu (ihmishaju)

Mukava ja hyödyllinen kurssi hajutyöskentelyn tiimoilta ihan kaikenikäisille koirille, erinomainen myös iäkkäämmille tai hieman varautuneemmille koirille!

Annetaan koirille mahdollisuus tehdä sitä minkä ne parhaiten osaavat. Kurssit sisältävät mm. hyvää aktivointia ja hyödyllisiä taitoja arkeen. Palkkioperusteisesti luonnollisesti, sillä se on tutkimustenkin mukaan väkevin tapa opettaa koiraa.
Kurssi pidetään pääasiassa Maikkulassa. Aiempaa koulutustaustaa ei tarvita, kunhan koira on terve, ja kykenee keskittymään olennaiseen (hajut ja makupalojen syönti). Kiinnostuitko?

HAJUEROTTELUKURSSI 1_25

perjantaisin 17.1.-24.4.2025 (ei 18.4. vara 2.5., 9.5. ja 16.5.) klo 18.15-21.00 välisenä aikana

Mahdollinen jako ryhmiin siten, että alkuillasta hajuerottelua ihmishajulla, loppuillasta hydrolaattitreenit. Kellonaika ryhmille tarkentuu ilmoittautumisten jälkeen. Hajunvaihto iltakohtaisesti on myös mahdollinen ennakkovarauksella, kun koira osaa pohjatreenitason.

Kurssilla harjoitellaan ulkoilmassa monipuolisesti sekä nosework -hydrolaattihajujen, että ihmisen hajujen etsimistä ja ilmaisua.

Kurssin kesto on 14 kertaa. Kurssille voi osallistua nenätyön osalta täysin kokemattomat koirat ja omistajat, kokeneet harrastajat ja kaikki siltä väliltä. Koiraamon Naksutinkurssin käymistä suositellaan. Oppimisen vuoksi koiran tulisi pystyä syömään koulutustilaisuudessa nameja, sekä keskittymään hiljaisena sinuun, vaikka muita on läsnä. Häiritsevän aran tai aggressiivisen koiran kanssa ei voi osallistua, silloin varataan aikaa yksityisopetukseen.

Kurssipaikkana sekä Pikkarala (ulkotunnit) että Maikkula (ulko-ja sisätunnit). Osallistumismaksu 392€/koira (osamaksumahdollisuus 1-4 erässä).

Ilmoittautuminen on alkanut ja päättyy 21.12. tai kun kurssi on täynnä. Tule ja tuo kaverisikin!

HAJUEROTTELUKURSSI 9_24

perjantaisin 6.9.-13.12.2024 (ei 6.12., vara 20.12., 3.1. ja 10.1.) klo 17-21 välisenä aikana.

Lue vielä ennen paikan varaamista:

Koiraamon käyttöehdot

https://koiraamo.fi/koiran-kanssa-taalla

Kun ilmoittaudut kurssille sähköpostilla, lähetä se osoitteeseen

koiraamoon.ilmoittautuminen@gmail.com 

ja kerro kurssin nimi, oma nimesi ja yhteystietosi (puhelinnumero, säpo, osoite), sekä koirasi puhuttelunimi, rotu ja syntymäaika.

Voit ilmoittautua myös Koiraamon Facebookin inboxiin, WhatsAppiin tai soittamalla 0407317639.

Oikeus muutoksiin pidätetään.

Lue vielä ennen tuloasi käytänteistä, jotka koskevat kaikkia: http://koiraamo.fi/koiran-kanssa-taalla/.


Olen Satu Vertainen, Koirakoulu Koiraamon omistaja ja kouluttaja. Minulla on yli 30 vuoden kokemus ja osallistumisia eri kouluttajien ja asiantuntijoiden koulutuksiin ja luennoille erittäin monenlaisista koiraan koulutukseen liittyvistä asioista ja koiraharrastuslajeista. Olen perehtynyt jo vuodesta 1995 erilaisiin hajutyöskentelymuotoihin koirien kanssa, mm. jäljestys metsässä ja asfaltilla, tunnistusjälki (ID-jälki), esine-etsintä, nosework, henkilöhaku, pelastuskoiratyöskentely ja näiden lajien koulutus. Mm. omien palveluskoirien koulutus jälkeen ja hakuun ja kolme (3) viranomaistason pelastuskoiraa ovat omakohtaisesti mahdollistaneet vahvan oppimisen koiran nenänkäyttöön liittyvässä kouluttamisessa.

koirakoulu.koiraamo @ gmail.com

(poista välilyönnit)