Oma jäljestyksen opintieni on alkanut kesällä 1995 ensimmäisen hoffinpentuni Kettulan kanssa. Taaksepäin katsottuna sain silloin erinomaisen startin osaavien ihmisten neuvonnassa, ja sillä tiellä ollaan – tosin lujasti monipuolista lisäoppia rautaisilta ammattilaisilta kerrytettynä.
Kaikki viisi tähänastisen elämäni hoffinpentua ovat aloittaneet jäljestyksensä 8-11 viikon ikäisenä. Olen kouluttanut koiriani sekä Suomen Palveluskoiraliiton, että Suomen Pelastuskoiraliiton alaisiin palveluskoira- ja pelastuskoirakokeisiin. Kolmesta on tullut pelastuskoiria Vapaaehtoisen pelastuspalvelun hälytysryhmään jälki toisena lajina kahdesta, ja neljäskin on hyväksytysti suorittanut pelastusjäljen peruskokeen.
Saat siis liki 30 vuotta minun osaamisestani jäljestyksessä Koiraamon kursseilla. Lämpimästi tervetuloa tutustumaan!
– Satu –
Ns. palveluskoirajäljestyksen alkeiskurssi sulan maan aikaan (alkaen toukokuusta) odotettavissa taas alkukesästä! Tämä on joka koiran aktivointia parhaimmillaan.
Harjoitellaan ihmisen jättämän jäljen seuraamista sekä kovalla alustalla, että maastossa. Koirat harjoittelevat suurimmaksi osaksi yksitellen kukin omalla vuorollaan. Nartun juoksu ei haittaa.
Koiran ei tarvitse osata mitään erityistaitoja kurssille tullessaan, mutta sille täytyisi olla siihen mennessä löytynyt herkku, jota se himoitsee metsässäkin.
Kurssille ei oteta huomattavan pelokkaita eikä aggressiivisia koiria, niiden koulutus tehdään yksityistunneilla.
Pennut ovat tervetulleita kurssilaisiksi, kunhan ovat riittävän reippaita osallistuakseen (alaikäraja n. 10 vk). Ohjaajan tulee olla sama koko kurssin ajan.
Koiraamon jäljestysilta
kaikille Koiraamossa jäljestäneille
ke 30.8. klo 17.30-21.00.
Aiheena harhajäljet.
26€/koira. Ilm. 28.8. mennessä. Mukaan mahtuu 4-8 koiraa.
2-osainen TUTUSTU JÄLJESTYKSEEN- kurssi
ke 30.8. klo 17.30-21.00 ja la 2.9.2023 klo 15.00-18.00
Tutustut ns. palveluskoirajäljen toteutukseen (sopii nimityksestä huolimatta kaikille koirille), ja saat omalle koirallesi myös lajista pienen kokemuksen. Ilmoittautuneet saavat erillisen kurssikirjeen, jossa laskun lisäksi ohjeet iltaan valmistautumisesta.
70€/koira. Mukaan mahtuu 2-4 koiraa.
Ilmoittautuminen 27.-28.8. aikana sähköpostilla koirakoulu.koiraamo @ gmail.com (poista välilyönnit).
Koiraamon JÄLJESTYKSEN ALKEISKURSSIT vuonna 2023
koiran aktivointiin, lajiin tutustumiseen tai tositoimiin tähtäämiseen. Uusittu, entistä kattavampi alkeiskurssi sisältää 10 kurssikertaa, joista ensimmäiset 5 opettavat kovan alustan jälkeä ja jälkimmäiset 5 metsäjälkeä. Tällä yhdistelmällä koirastasi tulee tarkempi jäljestäjä, ja sinä saat monipuolisemman harjoitusvalikon jatkoon.
Koirakot harjoittelevat ulkoilmassa yksi kerrallaan, ryhmät ovat pienet (max. 6 koirakkoa).
Kurssiin sisältyvät kaksi teoriatuntia pidetään 1. ja 6. kurssikerralla. Ne valmistelevat seuraavien harjoitustuntien treeneihin. Niinä päivinä ei ole koiratreenejä.
Koirakot harjoittelevat ulkoilmassa yksi kerrallaan, ryhmät ovat pienet (max. 6 koirakkoa) ja teoriatunnit pidetään etänä Zoomissa. Kurssi sisältää sekä kovan alustan jäljestyksen, että metsäjäljen alkeet. Harjoitustunnit pidetään koirien kanssa eri puolilla Oulua myöhemmin ilmoitettavissa paikoissa. Auto on välttämätön.
Mukaan mahtuu 6 koirakkoa. Saman koiranohjaajan tulee olla koko kurssin ajan. Hinta 390€.
*Ilmoittautuminen on alkanut ja päättyy ____ tai kun kurssi on täynnä.
JÄLJEN JATKOT 2023
Jäljen jatkoryhmä (ensisijaisesti aiemmin Koiraamossa jäljestäneille koirakoille
Päättymiskellonaika on viitteellinen, mutta maksimi.
Mukaan mahtuu vain 6 kurssilaista.
Kurssi sisältää sekä kovan alustan jäljestyksen, että metsäjäljen alkeet. Harjoitustunnit pidetään koirien kanssa eri puolilla Oulua myöhemmin ilmoitettavissa paikoissa. Auto on välttämätön.
Oikeus muutoksiin pidätetään.
Lue vielä ennen tuloasi käytänteistä, jotka koskevat kaikkia: http://koiraamo.fi/koiran-kanssa-taalla/.
koirakoulu.koiraamo @ gmail.com
(poista välilyönnit)