Satu

Olet sydämellisesti tervetullut mukaan Koiraamoon! ___

Olen koiraterapeutti Satu Vertainen, ja teen työtäni Oulun seudulla. Koiraamon kotipaikka on Pikkaralassa ja toimipaikka samoin. Olen vuosia tehnyt myös yhteistyötä Eläintarvikeliike Muskettikoiran kanssa, joka sijaitsee Maikkulassa. Koiranopiskeluhistoriani ulottuu 70-luvulle, koiranomistaja- ja harrastajahistoriani alkaa vuodesta 1989 ja ammattikouluttajaksi ja yrittäjäksi olen alkanut vuosituhannen lopulla, v. 1999, jolloin koirakoulu Koiraamo on perustettu. Vuosina 1988-1999 toimin kirkon nuorisotyönohjaajan virassa (valm. Raudaskylän kristillisestä opistosta v. 1988).

Vapaa-ajan ongelmistani huolehti aiemmin purjelento (lupakirja 21 vuotta) ja omien koirien treenaaminen ja koetoiminta (toko, agility, palveluskoirajälki, pelastushaku, -jälki ja -rauniot, sekä koiranäyttelyt). Tämän vuosituhannen alusta ajan on vienyt hevosten kanssa monimuotoinen puuhailu ja opiskelu, omat koirat edelleen luonnollisesti ja erityisesti pelastuskoiratoiminta. Olen toiminut vuosia myös Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (Vapepa) valmiuspäivystäjänä ka Vapepa-johtajana sen lisäksi, että kolme hovawartiani on toiminut ohjauksessani Vapepan hälytysryhmässä pelastuskoirina.

Olen suorittanut Koiraterapeuttikoulutuksen (vv.1999-2000 Yrkesinstitutet Sydväst) lisäksi vuodesta 1994 alkaen Suomen Kennelliiton (SKL), Suomen Palveluskoiraliiton (SPKL) ja kertakaikkiaan lukemattomia eri koirakerhojen ja liittojen kursseja ja koulutuksia (mm. agilityn, tokon ja palvelus- ja pelastuskoiran koulutusohjaajakurssit,  molemmat kasvattajakurssit, pelastuskoirien eri lajien kursseja). Olen osallistunut myös monien yksityisten kouluttajien kursseille. Belgiassa Friendly With Dogs -organisaation seminaarit olivat erittäin antoisia v. 2006 ja 2008, joissa luennoivat alansa huiput, mm. Sue Sternberg, Steve White, Gwen Bailey, Allan Bauman, Raymond Coppinger etc., sekä Suomessa kotimaisten ja ulkomaisten eläintenkoulutuksen asiantuntijoiden kursseilla, esim. v.2008 suojelun kouluttajana Geert de Bolster, ja v. 2010 koulutuksesta ja jäljestyksestä Steve White.

Näen työni ensisijaisesti koirien omistajien opettamisena – omistajat kouluttavat sitten omat koiransa omaksumiensa taitojen pohjalta. Ellei kotiväellä mikään muutu, ei koiran käyttäytyminenkään voi muuttua. Muutos lähtee aina ihmisestä – yhtä lailla mitättömän tuntuisten, kuin näkyvämpienkin käytösongelmien kohdalla. Harrastus- ja kotikoirien kouluttaminen ja tulokset muuttuvat myös sitä paremmiksi – nopeammin ja varmemmin – mitä selkeämmin omistaja opettelee viestimään koiralleen, ja kuuntelemaan, mitä sillä on sanottavaa.

Käsitykseni koiran kouluttamisesta on muuttunut radikaalisti näiden vuosikymmenten aikana. Koulutusmenetelmien tuntemukseni on laaja, ja minun valintani koulutusmetodiksi on koiran omaa oivallusta tukeva ja palkkioperusteinen. Olen jo kauan sitten päätynyt valitsemaan väkivallattoman vaihtoehdon, ja siksi ohjenuoranani on mm. koirien lajinmukaisen käyttäytymisen tunteminen ja koiran ja omistajan suhteen parantaminen. Kuten hyvin tiedämme, hyvä suhde edellyttää sekä hyväksyntää, että hyvää vuorovaikutusta. Koiransa käyttäytymiseen tyytyväinen omistaja on aina tehnyt riittävän määrän oikeanlaisia harjoituksia riittävän pitkän ajan kuluessa, ja suurimmalle osalle koirista se, mikä riittää, on paljon enemmän, kuin omistaja koiraa hankkiessaan on osannut edes kuvitella.

Näitä reittejä pääsääntöisesti noudattaen tähtään luottavaisen ja rakastavan suhteen ja koiran koulutustason ja hallinnan parantamiseen niin koti- ja harrastuskoirien, kuin ongelmakäyttäytyjien kanssa. Nämä asiat opetan myös kaikille asiakkailleni.

peto030511aanp

koirakoulu.koiraamo @ gmail.com    (poista välilyönnit)

p. 040-7317639

facebook