Hajutyöskentely: Nosework ja esine-etsintä

Mukava ja hyödyllinen kurssi hajutyöskentelyn tiimoilta ihan kaikenikäisille koirille, erinomainen myös iäkkäämmille tai hieman varautuneemmille koirille!

Annetaan koirille mahdollisuus tehdä sitä minkä ne parhaiten osaavat. Kurssit sisältävät mm. hyvää aktivointia ja hyödyllisiä taitoja arkeen. Palkkioperusteisesti luonnollisesti, sillä se on tutkimustenkin mukaan väkevin tapa opettaa koiraa.
Kurssi pidetään pääasiassa Maikkulassa. Aiempaa koulutustaustaa ei tarvita, kunhan koira on terve, ja kykenee keskittymään olennaiseen (hajut ja makupalojen syönti). Kiinnostuitko?

HAJUEROTTELUKURSSI 8_23

pidetään perjantaisin 1.9.-8.12.2023 (vara 15.12. ja 12.1.) klo 17-21 välisenä aikana Pikkaralassa, Maikkulassa ja ehkä vähän muuallakin.

Kurssilla harjoitellaan ulkoilmassa monipuolisesti sekä nosework -hydrolaattihajujen, että ihmisen hajujen etsimistä ja ilmaisua.

Kurssin kesto on 15 kertaa. Kurssille voi osallistua nenätyön osalta täysin kokemattomat koirat ja omistajat, kokeneet harrastajat ja kaikki siltä väliltä. Koiraamon Naksutinkurssin käyneet ovat etusijalla. Häiritsevän aran tai aggressiivisen koiran kanssa ei voi osallistua, silloin varataan aikaa yksityisopetukseen.

Tarvittaessa koirakot jaetaan tasoryhmiin, aloittelijat alkuiltaan ja kokeneemmat loppuiltaan. Keväällä on mahdollisuus jatkaa Koiraamon Hajutyössä.

Kurssin hinta on 390€/koira, maksu 1-3 erässä oman valinnan mukaan.
Ilmoittautuminen on alkanut ja päättyy 24.8. tai kun kurssi on täynnä. Tule ja tuo kaverisikin!

Lue vielä ennen paikan varaamista:

Koiraamon käyttöehdot

https://koiraamo.fi/koiran-kanssa-taalla

Kun ilmoittaudut kurssille sähköpostilla, lähetä se osoitteeseen

koirakoulu.koiraamo @ gmail.com  (poista välilyönnit)

ja kerro kurssin nimi, oma nimesi ja yhteystietosi (puhelinnumero, säpo, osoite), sekä koirasi puhuttelunimi, rotu ja syntymäaika.

Voit ilmoittautua myös Koiraamon Facebookin inboxiin, WhatsAppiin tai soittamalla 0407317639.

Oikeus muutoksiin pidätetään.

Lue vielä ennen tuloasi käytänteistä, jotka koskevat kaikkia: http://koiraamo.fi/koiran-kanssa-taalla/.


Koirakoulu Koiraamon omistajalla ja pääkouluttajalla Satu Vertaisella on yli 30 vuoden kokemus ja osallistumisia eri kouluttajien ja asiantuntijoiden koulutuksiin ja luennoille erittäin monenlaisista koiraan koulutukseen liittyvistä asioista ja koiraharrastuslajeista. Hän on perehtynyt vuodesta 1995 erilaisiin hajutyöskentelymuotoihin koirien kanssa, mm. jäljestys metsässä ja asfaltilla, tunnistusjälki (ID-jälki), esine-etsintä, nosework, henkilöhaku, pelastuskoiratyöskentely ja näiden lajien koulutus. Mm. omien palveluskoirien koulutus jälkeen ja hakuun ja kolme (3) viranomaistason pelastuskoiraa ovat omakohtaisesti mahdollistaneet vahvan oppimisen koiran nenänkäyttöön liittyvässä kouluttamisessa.

koirakoulu.koiraamo @ gmail.com

(poista välilyönnit)