Koiranomistaja: ”Kumpi on koiralle parempi, panta vai valjaat?”
Satu: ”Hyvä panta on parempi kuin huonot valjaat. Ja toisinpäin.”

Olen aina iloinen, kun tämä kysymys esitetään, koska sillä on koirille valtava merkitys. Ja nyt olen nähnyt taas liian paljon koirille jollain tavalla suorastaan haitallisia varusteita, jotta voisin olla vastaamatta, vaikkei edes kysytty. Ja tunnustan; tämä kumpuaa nyt siitä käsin, mikä minua harmittaa koirien puolesta, kun koirien yllä olevien talutusvälineiden ergonomiasta tai paremminkin sen puutteista on kyse. Sillä kun silmät aukeaa tälle, ei voi enää olla näkemättä ja tajuamatta.

Hevospuolella on aina ymmärretty sopivien varusteiden merkitys, ja siltikin tänä päivänä vielä tehdään kovasti töitä, jotta esim. turpahihna tai luotiviivan taakse kiristetty pään ja kaulan asento ei estäisi hevosen hengitystä, eikä kuolaimet aiheuttaisi haavoja suuhun. Hevosten hyvinvoinnin tiedostaminen ja siitä valistaminen menee tänä päivänä kohisten eteenpäin. Miksei koirien kohdalla ole samoin?

Entisvanhaan ainoat pantavaihtoehdot olivat oikeastaan nahkainen solkipanta (ei se ihan huonoin vaihtoehto nykysilminkään katsottuna, tosin parempaakin on tarjolla) ja kokokuristava ketjukaulain (todella huono vaihtoehto ihan millä tahansa silmin katsottuna). Ja tämä ei ole liioittelua, sillä olen jo niin vanha, että nämä ovat lapsuuteni näkymää. Nykyään on kaikenmaailman pantoja ja valjaita ja hilavitkuttimia. Miksi siis nostan koiran ergonomiaa esille?

Eläinfysioterapeutit ovat opettaneet minulle, että pannan leveyden tulisi ylittää kaksi kaulanikamaa. Ja minä pidän siitä ohjeesta kiinni. Mutta yksin pannan leveys ei tee siitä vielä ergonomista. Eikä valjaat ole automaattisesti parempi vaihtoehto. 

Kaikki riippuu siitä, miltä ne koiran päällä tuntuvat. Että sattuuko mihinkään? Hankaloittavatko ne koiraa jotenkin? Rullaako valjaat koiran kyljeltä toiselle? Kuristaako ne? Ja miten niin kuristaako, eihän valjaat voi kuristaa?

 

Puhutaanpa ensin pannasta. 

Jos panta ei myötää reunoista, leveäkin panta tuntuu iholta henkitorveen asti aivan kuin se olisi vain liian kapea remmi.
Ja jos se vielä on pehmustamaton, voit kuvitella itse miltä se tuntuu, sillä useimmilla koirilla ei turkkikaan ole mikään pannan pehmike. Koiralla kun ei ole henkitorven päällä juurikaan enempää lihaksia kuin meillä.
Kokeile ensin tunnustella oma henkitorvesi, ja laita sitten sormesi hellästi koiran ihoa vasten ja löydät sen sieltä ihan yhtä helposti. Juuri niin suojaamaton se on.

Jos taas panta on tehty niin hölmösti, että solki on päinvastaisella puolella koiran kaulaa kuin rengas, johon hihna kiinnitetään. Tässä tapauksessa se on se solki, joka satuttaa koiran herkkää kaulaa ja henkitorvea, kun hihna kiristyy.

Ihan muuten vaan liian kapeita pantoja on sitten pilvin pimein. Tässä yhteydessä tulee mieleen tosi usein kuultu lause, että ”tällä on nyt vielä tämä kasvattajalta tullut pentupanta, ostetaan isompi sitten kun tämä jää pieneksi”. Hassua, mutta minusta usein se ”pentupanta” on pieni eli liian kapea jo kasvattajalta lähtiessään. Jotkut kasvattajat laittavat pentunsa uusiin koteihin niille sopivan leveissä ja pehmeän tuntuisissa pannoissa ja vielä seuraavan ergonomisen pannan hankintaopastuksen kanssa, iso kiitos heille siitä! Mutta tiettyjen kapeiden pentupantojen ei edes välttämättä ole tarkoitus toimia talutusvälineenä, vaan olla auttamassa pentua uuteen kotiin, jossa hankittaisiin heti sopivat välineet. Sillä nuoren koiran uudet kokemukset ympäristöstä riippuvat myös sen fyysisistä tuntemuksista. Jos se herkässä kasvuvaiheessa kokee kipua, sanotaan nyt vaikka intoillessaan ohikulkevan koiran tai ihmisen luo, ja syynä on kapea panta tai reunoistaan kovat valjaat, on aika isona riskinä, että kivusta aiheutuva stressi pahentaa koiran käytöstä vähä vähältä ohitustilanteissa.

Oikea kokosäätö on, että koiran ollessa levollinen pannan ja koiran väliin mahtuu kaksi sormeasi. Korkeintaan kolme. Pannan ja valjaiden pitää turvata koira ja ympäristö myös siten, että hyvin hengittämään pystyvä koira ei lipsahda kamppeistaan ulos vahingossa.

Hyvä panta on pehmustettu myös reunoilta, leveydeltään yli kaksi kaulanikamaa, ei paina eikä haittaa mistään suunnittelunsa takia. Se on pikkukoirille solkipanta, jotta puolikiristävän pannan (ns. huskypanta) hihnan kiinnityskohta ei hakkaisi sen etujalkoihin. Se voi olla isommille solkipanta tai puolikiristävä, kunhan koko mitataan niin, että hihnan ollessa kireänä panta ei kurista, eikä koira pääse sujauttamaan päätään pannasta ulos.

Mitenkäs sitten valjaat? 

Mikä valjaan tarkoitus on, mitä sillä koiralle haetaan? Monesti parempaa ja koiraystävällisempää välinettä, jotta koiraan ei sattuisi, eikö? Mutta kannattaa katsoa ohikulkevia koiria ja niiden valjaiden mallia ja istuvuutta.

Jos valjas nousee koiran rintalastan kärjen yläpuolelle, se painaa henkitorvea, eli jopa kuristaa koiraa. Piste. Siinä ei auta markkinalause, että tämä on Y-valjas. Se ratkaisee, miten monipuolisesti valjas on säädettävissä, ja miltä se tuntuu koirasta itsestään. Ja ihan ensimmäinen merkki minulle on, jos valjaiden etuosa on niin ahdas että sitä ei saa koiran päältä pois vain ottamalla, sen juuri koskematta koiraan. Siitä jo tietää, että valjaiden säädöissä on puutteita.

Jos valjaan se kohta, joka kurkkua painaa, on kova/terävä omaan kaulaasi, on se myös koiran. Kokeile, jos uskallat!

Jos se nousee niin ylös, että pään alas painaminen hankaloituu, myös hengitys hankaloituu. Se ei ole hyvä, sillä koiratkin tarvitsevat happensa siinä missä ihmisetkin. Ja koira voi kiihdyksissään vetää jopa itsensä tajuttomaksi, mikä ei ole sitten ollenkaan hyvä juttu. 

Näen nykyään paljon valjaita, jotka näyttävät pehmeiltä ja joustavilta ja leveiltä ja söpön värisiltä (ja kaikissa niiden mainoskuvissa on ryhdikäs koira pää pystyssä, ja ymmärrän kyllä, miksi). Ne nousevat niin ylös kurkkuun, että kun ajattelen, mitä tapahtuu kun koira laskee päänsä alas, minusta tuntuu pahalta. Koira ei pysty tekemään sitä esteettä, vaikka hihna ei edes olisi kiinni.
Ja kyllä koiran nyt hyvänen aika pitää pystyä laskemaan päänsä alas vaivatta lukemattomista eri syistä valjaatkin päällä. Ja ei sen puoleen, voin kyllä luetellakin niitä, jos tarvitaan.

Ja sitten on nämä valjaat, joiden paras ominaisuus on niiden takana oleva vauras ja ylikansallinen markkinointikoneisto. Sieltä tulee niitä, jotka näyttävät muka jotenkin tosi päheiltä ja kohderyhmänä on ehkä vähän rouheammasta mallista tykkäävät omistajat. Miksi valjaan pitäisi olla raskas, satulamainen, tai rintaremmi poikittainen ja tiukka, sillä ne ihan suoraan rajoittavat eturaajojen liikkeitä (jolloin koko koira liikkuu väärin ja kipeytyy), painavat koiraan nähden kohtuuttomasti, eikä selän ja kylkien päällä oleva kuorma tee niistä millään tavalla ergonomisia. Asia on juuri päinvastoin. Jos taas halutaan treenata koiraa taakoilla, se ei alkuunkaan ole kaikkien koirien tarve, eikä missään nimessä arkisten talutusvaljaiden rooli.

Hyvä valjas on sellainen Y-valjas, jonka rintaremmin keskiosa sijoittuu edestä juuri koiran rintalastan kärjen alapuolelle, ja pysyy siinä, vaikka koira vetää hihnassa. Se on kauttaaltaan säädetty, ja tehty sellaisesta materiaalista, että se ei rullaa koiran kyljeltä toiselle, vaan istuu kuin hyvä vaate, puristamatta. Se on parhaimmillaan myös oikean levyinen, pehmustettu, kestävä ja pestävä. 

 

No miten sitä koiraa sitten voi hallita, jos kaikki muka on niin huonoja välineitä?

Eipäs kaikki olekaan, mutta ihan totta kyllä, että hirveän suuri osa. Ymmärrämme sitä tai emme, kivulla hallitseminen on tavattoman yleistä. Se voi johtua siitä, että meidän on ihan ylipäänsä vaikea tajuta tai hyväksyä eläimen kipu, koska se näyttäytyy erilaisena kuin ihmisten. Tai siitä, että meitä on saatettu opettaa, että eläin ei tunne kipua (mikä on tietenkin täyttä kukkua, kyllähän me sen nykyään tiedämme paremmin). Ja ehkä myös siitä, että eläimen kouluttaminen ilman kivun tai sen uhan käyttämistä vaatii taitoa.

Kapeat ja/tai kuristavat pannat aiheuttavat kipua.
Huonosti istuvat valjaat aiheuttavat vähintään epämukavuutta ja jopa kipua.
Hihnan kiepautus koiran vyötärön ympäri aiheuttaa kipua. En edes halua kuvitella, kuinka paljon.

Jos omistaja kokee tarvitsevansa näin raakoja hallintakeinoja, se johtuu yleensä siitä, että koiran hihnakäytös on luokattoman huonoa, eivätkä omat voimat riitä. Ja koska ihminen on lajina todella kekseliäs, mitä tulee sekä hallinnan välineisiin, että rankaisukeinojen keksimiseen, nämä eivät maailmasta tule loppumaan. Ihmisen vapaa valinta toimii onneksi toiseenkin suuntaan, nimittäin ratkaisujen hakemiseen uuden oppimisen kautta ilman koiran hyvinvoinnin heikentämistä.

Ja mistä sitten voit epäillä koirasi kipua, kun talutuksesta puhutaan? Muun muassa, että koira vetää lisää (usein kipua pakoon, jos se ei osaa myödätä itse). Se riehuu. Se ottaa hampailla kiinni hihnasta, sinusta, jostain. Se murisee vastaantulijoille ja ohittajille. Se hyökkää jotakuta kohti tai jonkun kimppuun, koska kipuaggressio ja stressi. Se ei halua kävellä tai ravata. Sen lenkkikäytös on pikkuhiljaa muuttunut esim. vuoden takaisesta, eikä se johdu hyvästä koulutuksesta tai aikuistumisesta.
Nämäkin käytökset saattavat johtua muistakin syistä, eivätkä silti sulje pois kivun mahdollisuutta.

Usein koira ei kipuaan näytä meidän silmin mitenkään. Meidän pitää itse ymmärtää, milloin meidän valitsemamme talutusvälineet aiheuttavat koiralle aivan vääriä tuntemuksia ja kokemuksia.

Onko sitten kivusta muutakin haittaa (ihan kuin kipu itsessään ei olisi riittävä)? No on. 

Koiran stressitaso nousee joka kerta kun se kokee kipua, ja siihen saattaa linkittyä myös huolestumista tai pelon tunteita. Kaikki tämä yleensä huonontaa koiran käytöstä paitsi lenkeillä, myös muualla arjessa.
Stressi sinänsä on jo epäterveellinen ja ikävä asia, ja kaiken lisäksi se paitsi aiheuttaa käytöksessä ylireagointia, myös hidastaa uuden oppimista.

Jos siis halutaan saada koira oppimaan parempaa hihnakäyöstä (tai mitä nyt vaan uutta), stressi kannattaa pitää mahdollisimman alhaalla – aina. Niin paljon itse työskentelen sen kanssa joka viikko, joka vuosi(kymmen), että voisin puhua koiran stressistä koko päivän. No en puhu.
Mutta helposti voisin. Vaikeus olisi vaan olla puhumatta toistakin päivää putkeen.

Ja sittenhän on myös noutajatalutin, jota kuuluu käyttää, kun omistaa noutajarotuisen koiran? No vitsi vitsi, ei kuulu. Sehän ei siis ole panta laisinkaan, eikä edes ergonominen, sillä se on vain lyhyehkö, kapea nyöri, joka kiristyessään kuristaa, yleensä rajoituksetta. Ja jotta sillä ei satuttaisi koiraa, se edellyttää, että hihnan kumpikaan pää ei vedä koskaan missään tilanteessa. Eli koiran täytyy olla äärimmäisen hyvin koulutettu (ja vielä ilman kipua tai pelkoa), ja omistajan osaava, jotta itse katsoisin tätä välinettä hyvällä. Se on oikeasti tarkoitettu vain koe- ja metsästyskäyttöön, ei lenkkeilyyn.

 

Remmeihin sotkeudun sitten joku toinen kerta.

 

Jos tämä kaikki tuntuu sinusta tässä vaiheessa nillitykseltä, voit aina todistaa minun olevan väärässä testaamalla itse. Pue vuoron perään eri talutusvälineitä päällesi ja ennen kaikkea kaulallesi, liiku neliveto päällä lattialla ja käsittele hihnaa samoin kuin toimit oman koirasi kanssa. Voit vaikka pyytää kaveria hihnan yläpäähän. 

On niitä onneksi hyviäkin pantoja ja valjaita. Harvassa, mutta on. Ja melko hyviä voi jopa muokata hieman itse koiran etu edellä.

Niin, ja aina on koiran opettaminen parempaan hihnakäytökseen. Tosin sekin edellyttää hyviä valjastuksia (käsite sisältää myös pannan ja hihnan), jotta koiraan ei satu, kun sille vasta opetetaan hyvää hihnakäytöstä.

Kaikkeen voi olla poikkeuksia oikeasti perustelluilla syillä, en sitä sano. Ajattelen, että monia asioita silti voisi valita hieman toisin, jos miettii uudestaan. Mutta jos tehdään valintoja koiran kokemus edellä, se takaa myös koiralle joka päivä parempaa elämää. Kyse on kautta linjan niin valtavan suuresta asiasta kuin koiran ja ihmisen hyvinvoinnista.

Tervetuloa taloon, ihana pikkuinen koiranpentu!

Pennun saapuminen taloon on ihanaa ja mullistavaa – ja sen pitääkin olla niin! Pentu kasvaa ja kehittyy hirmuisen nopeasti, ja jokainen vastuuntuntoinen omistaja tunnistanee jossakin vaiheessa ajatuksen ”niin paljon tehtävää, niin vähän aikaa”.

Katsotaanpa hetki, millainen pentu sinulla on. Onko se ujo vai ranttali, vai jotakin siltä väliltä, vai kaikkea vuorotellen? Onko se ahne vai leikkisä vai molempia tai ei vielä kauheasti kumpaakaan? Tykkääkö se ihmisistä – kaikista, vaiko vain tutuista? Onko se kotioloissa energinen hyrrä vai vähän rauhallisempi? Entä onko kenties sen terveyden kanssa jotain huolia?

Pennun persoonallisuutta voi jonkin verran muokata. Alussa enemmän, ja koiran aikuistuessa koko ajan vähemmän. Tosiasia kuitenkin on, että meidän kannattaa muokata koulutuksella sen käyttäytymistä.
On myös oleellisen tärkeää ymmärtää, että koira itse ei minkään ikäisenä voi mitään sille, millainen persoonallisuus ja temperamentti sillä on. Meidän pitää hyväksyä oman koiran persoonallisuus vahvuuksineen ja heikkouksineen, ja vahvistaa sitä itsevarmemmaksi niissä asioissa, missä se sitä tarvitsee.
Meidän ei kuitenkaan tarvitse hyväksyä kaikkea, mitä se tekee. Persoonallisuus ja käytös eivät ole ihan sama asia. Käytös on se, johon me vaikutamme koulutuksen kautta.

Miten se sitten tehdään?

Ensinnäkin pitämällä sen ruokaa tai herkkuja ihan koko ajan taskun pohjalla, ja sitten kun näet pentusi tekevän tai suorastaan valitsevan jonkin vaikka kuinka satunnaisen toimintatavan, josta tykkäät, missä tahansa tilanteessa, kehu se samanaikaisesti. Sen jälkeen kaiva taskustasi pennulle se herkku vahvistamaan vielä äskeinen.
Siinä kaikki.
Sillä jos täytät pentusi valveillaoloajan sen toivotun käytöksen (eli niiden pikkuriikkisten liikahdusten, joista näet jo sen aikeet) vahvistamiseen, ei sillä juuri ole energiaa tehdä niin paljoa enää ei-toivottuja kokeiluja. Lisäksi sinun kannattaa ohjata sen jokainen virtapiikkihetki toivottuihin asioihin, kuten puruluihin, ulkoiluun, nenätöihin, uuden oppimiseen, tasapainoiluun ja muuhun sellaiseen. Täytyy kuitenkin muistaa, että jos sitä samaan aikaan toisaalla villitään hurjiin riehumisleikkeihin, se oppii hampaat edellä jahtaamaan liikkuvia jalkoja, siivousvälineitä tai muuta sellaista. Pennun tullessa taloon arki pitää ajatella uusiksi myös pennun silmin katsottuna.

Pentu oppii koko ajan, ts. jokainen hetki on sille oppimishetki. Sillä on luovutusikäisenä jo paljon taitoja, mutta ihmisen maailman ja käskyjen ymmärtäminen ei kuulu niihin. Koiralle pitää opettaa erikseen lähes jokainen asia, jonka toivot sen osaavan sitten joskus.

Tässä siis jokunen pitkän linjan ammattilaisen ajatus – ei mitään täydellistä, mutta ei elämän tarvitse sitä ollakaan. Koiraamon Pentukurssilla ja harrastekursseilla sitten lisää asioita – myös etänä!

 

Onko autolla-ajotaito ihmisen synnynnäinen ominaisuus?

Entä ratsastustaito? Tai lentäminen lentokoneella? Tai kirurgin hommat? Tai…

No ei niin, eikä ole koirankoulutuksen taitokaan. Se on taito, jota opetellaan.
Yksi tekee sen kantapään kautta (ja yleensä siinä ottaa se eläinkin osumaa tavalla tai toisella), toinen lukee läjän kirjoja ennen koiran hankintaa, kolmas eksyy intterwebin ihmeellisiin sokkeloihin ja neljäs julistaa, että ainahan ihmisillä on koiria ollut ja niiden kanssa on toimeen tultu.
Oli miten oli, kukaan ei ole seppä syntyessään.
Mutta on se kyllä ihmeen yleistä luulla niin.

Mitä enemmän olen ollut eläinten kanssa tekemisissä ja opin uusia asioita, sitä vähemmän ymmärrän tietäväni. Siksi erityisesti uuden koiranomistajan ansioksi on luettava, jos hän haluaa oppia asiat alusta asti olettamatta juuri mitään etukäteen.

Yksi tärkeimpiä asioita, mitä koiranomistajan kuitenkin on etukäteen osattava, on tunnistaa, millaista on koiraystävällinen, ja millaista taas koiria epäreilusti kohteleva koulutustapa. Meitä ammattilaisia on joka lähtöön (niin kuin joka ammatissa), ja sitten on vielä amatöörien ja harrastajien ja muiden neuvojien suuri joukko kirjavine ohjeineen.
Ei siis kannata ahdistua sen enempää tästä viidakosta kuin omien tavoitteiden tavoittelustakaan. Koira on eläin, joka ahdistuu omistajan ahdistumisesta, ja voi paremmin kun omistajakin voi hyvin.
Siksi oman keskeneräisyyden tunnistaminen ja hyväksyminen antaa oikeudenmukaisesti armoa myös eläimelle, jonka oppimispolku on yhtä kesken.

 

Millainen on sinun ajatuksesi ihannevanhemmuudesta?

Pyri sellaiseksi koiranomistajaksi. Pentu tarvitsee enemmän rakkautta ja johdonmukaisuutta arjessa kuin kieltoja tai kovuutta – ja hyötyy niistä huomattavasti enemmän. Hanki enemmän tietoa koiran käyttäytymisestä, ja opi arvioimaan koulutusvinkkejä, joita sinulle jaellaan.

Millaisen aikuisen koiran ja koira-omistaja-suhteen sinä haluaisit? Se ajatus olkoon johtotähtenäsi kaikessa, mitä teet. Haluatko teidän teidän välillenne luottamusta, iloa, seikkailuja, rauhoittumista, rentoutumista, yhdessäoloa, tai saumatonta yhteisymmärrystä? Saat sen parhaiten, jos ymmärrät koirien lajinomaisen elekielen ja viestinnän sekä osaat ilon ja täyden luottamuksen kautta kouluttaa koirallesi asioita. Näin rakentuu paremmin yhteinen kieli. Koiraamossa opetetaan juuri näitä asioita sekä yksityisesti, että monenlaisilla kursseilla. Ota yhteyttä ja kysy lisää!

Nykyaikainen tutkimus eri koulutusmetodeista paljastaa, että koira oppii parhaiten kun käytetään pelkkää positiivista vahvistamista (kehuminen juuri kun koira tekee toivotusti, ja sen jälkeen konkreettinen palkkio, esim. nami) eikä huomioida ei-toivottua käyttäytymistä ollenkaan. Tämä on myös kotioloissa paras tapa erityisesti pikkupennun kanssa aloitettuna. Koiranpentu oppii nopeasti myös epätoivotut keinot, joilla omistajan saa reagoimaan, mikäli hän ei ole tarkkana. Tällaisessa tilanteessa ihminen voi luulla, että juuri tämän koiran kanssa tarvitaan kieltoja ja pakotteita. Asia ei ole ihan niin yksiselitteinen – onneksi. Säilyttämällä sekä lajinomaiset tarpeet, että koiran oppiminen lähtökohtana koulutetaan perheen valitsemat tavat uudelle perheenjäsenelle. Pennun oman nimen ja kehusanan oppimisen jälkeen pidän mm. näitä oleellisina asioina koiran kanssa:

 

Käsittely

Opi nostelemaan, hoitamaan, harjaamaan ja pitämään kiinni pentuasi niin, ettei sillä olisi syytä vastustella.
Opeta pentusi myös rauhoittumaan sylissä (esim. lattialla haaraistunnassa). Kiinni pitäessäsi päästä se irti vasta kun se ei enää pyri siitä pois. Kynsien leikkausta voidaan harjoitella päivittäin ilman kynsisaksia vain matkimalla leikkausta, ja palkitsemalla jokaisesta kynnen rapsauksesta herkulla. Tästä voit lukea lisää mm. Koiraamon ig:stä. Myöhemmin namin kanssa leikataan, tai ollaan leikkaavinaan joka päivä – ja joka kynsi. Jos homma takkuaa,  yksi kynsi kerrallaan yhden treenihetken aikana on koulutuksellisesti viisasta. Kun se sujuu, leikkaa 1-2 kynttä/hetki. Tämän tyyppiset harjoitukset harvennetaan muutaman päivän välisiksi vasta kun kaikki tähän liittyvä on helppoudessaan tosi pitkästyttävää. Viikko on pennulle piiiitkä aika uuden oppimisen vahvistamisessa, joten leikkaa tai ole edes leikkaavinasi kynsiä 2-3 kertaa viikossa kuukausien ajan. Voit vaikka ruokkia pennun jonkin ruokailun tämän harjoituksen kanssa – niin minäkin toimin.

Kaiken käsittelyn tulisi tuntua koirasta mukavalta, turvalliselta ja itsevarmalta. Ihmisen otteiden pitää sen vuoksi olla varmat ja lujat, mutta ei kovat. Ihanteellinen kesto kosketukselle harjoittelun alkuvaiheessa on kolme sekuntia. Jos koira malttaa ottaa sen rauhallisesti, kehu ja harjoitusotteen irroitus tehdään samanaikaisesti ja siitä kolmen sekunnin sisällä annetaan nami. Sitten sen voi toistaa – tai ei. Vaikka harjoitusmääriä pitääkin tulla viikkojen ja kuukausien mittaan paljon, kerralla vain 1-3 edellä kuvaamani kaltaista harjoitetta onnistuneesti on edistymisen salaisuus. Laatu korvaa määrän mennen tullen yksittäisen harjoitteen kohdalla.

Käsittelyongelmat voivat olla syvälle luotaava mutta petollisen vaatimaton alkusoitto jopa ihmisiin kohdistuville aggressio-ongelmille. Kouluta ne ongelmattomiksi etupainotteisesti, ja samalla ehkäiset mahdolliset isommat ongelmat ennen kuin ne syntyvätkään.

 

Hampaiden käyttö

Koira tutustuu maailmaan suullaan. Pennun hampaat ovat asioihin tutustumisessa kuin ihmisen kädet. Maisteleminen on sinällään luonnollista. Sitä voidaan kuitenkin tahallaan tai ajattelemattomuudella härnätä jahtaamisleikkeihin jotka kohdistuvat ihmisen käsiin, jalkoihin tai vaatteisiin, ja päättyvät hampailla tarttumiseen, tai hillitä ja ohjata hampaiden käyttö vain ruokaan ja omiin leluihin. Rajua komennusta ei tarvita tässäkään; yleensä se päinvastoin villitsee tai hämmentää pentua. Kun pentu testaa sinuun hampaitaan, nouse ja lähde eleettömästi pois pennun ulottuvilta muutamaksi sekunniksi. Sen jälkeen anna sille muuta pureskeltavaa. Energian kanavointi päivän mittaan koulutukseen, tilanteiden ennakointi tai toiminnan rauhallinen ohjaaminen sallitun puuhan pariin usein riittävät.

 

Luopuminen

Opeta pentu luopumaan aarteistaan – vaihtokaupalla johonkin sinun tarjoamaasi, pennun silmin suunnattomasti arvokkaampaan. Älä vaikuta olevasi kiinnostunut siitä mitä pennulla on, vaan enemmänkin siitä, miten voisit antaa pennulle kourallisen sen vatsalle sopivia (esim.) lihapullia joita sinulla sattuu olemaan siinä ihan haitaksi asti. Kun pentu syö ison kasan herkkuja käsivarren mitan päässä luusta, piposta, lapsen lelusta tms., otat rauhallisesti pennun luvattoman aarteen pois. Jos pentu kokee, että se häviää vaihtokaupassa, tai että varastamisesta tehdään numero, opetus kääntyy itseään vastaan.

Opeta koirasi myös luopumaan toisten tuijottelusta ja päin rynnimisestä, pienestä pitäen. Koiraamossa järjestetään kursseja erityisesti tämän harjoittelua varten.

 

Luoksetulo

Yksi tärkeimmistä opetettavista asioista on luoksetulo. Kun pentu on pieni, sitä kannattaa pitää vapaana ehdottoman turvallisilla ja sille vierailla seuduilla (metsässä ja taajamien liepeillä). Kun se etenee sinusta tietyn matkan (jonka sinä olet päättänyt ja joka on aina sama, mutta lyhyempi kuin sinun sietämäsi etäisyys), kutsut ja liikut poispäin pennusta. Ellei se saa pentua kipaisemaan luoksesi, voit mennä piiloon tai juosta karkuun pikku matkan. Pentu saa löytää sinut ja teillä on nami- tai lelujuhlat, joista ilo ei lopu heti. Pentu oppii kutsun (joka on aina saman kuuloinen) eikä pidä sinua enää itsestään selvyytenä: sinähän saatat karata! Se oppii tarkkailemaan, minne sinä menet, eikä toisinpäin. Ylipäätään aina, kun pentu tulee luoksesi ulkona, kehu ja palkkaa se superhyvin. Koiraamon asiakkaana saat niin halutessasi Varman luoksetulon opetuskaava -pdf:n tai -monisteen, jossa avataan yksityiskohtaisesti eräs tapa rakentaa koiralle jo pikkupennusta asti erinomaista luoksetuloa.

 

Yksinolo

Jokaisen koiran on tarpeen oppia olemaan yksin. Vaikka se ei olisikaan heti ajankohtaista, yleensä se tulee joskus jokaisen koiran eteen viimeistään jonkin elämän tilanteen muuttuessa. Pidä koiran elämä tasapainossa myös huomiosi (jota koira ei siis voi saada yksin ollessaan) suhteen: kohtuus kaikessa. Jätä toimimatta koirasi henkilökuntana, edes sen ollessa pentu, mutta huolehdi sen perustarpeista ennen kuin se tulee niistä itse tietoiseksi (läheisyys, uni, pissa- ja kakkahommat, liikunta, nälkä, leikkiminen, aivotyöt, ystävät jne.). Yksi koira tarvitsee enemmän yhteistä toimintaa kuin toinen nukkuakseen, kun se jää yksin. Silti yksikään koira ei jaksa yöunien jälkeen nukkua taas tuntitolkulla vain lyhyen aamulenkin ja ruuan voimalla. Se vain ei ole sitä, mitä koira tarvitsee.

Joskus koiran voi myös opettaa uudestaan yksinoloon, sisäsiisteyteen yms. jos nämä taidot ovat päässeet unohtumaan tai käsitetty väärin. Jälkikäteen se on usein vain hyvin paljon hankalampaa, eikä edes aina onnistu omistajien toiveiden mukaisesti. Yksinolotaito myös autossa helpottaa elämää – ja joskus koiran opettaminen yksinoloon on helpompi aloittaa autossa kuin kotona. 

Hyvä hihnakäytös

alkaa hyvästä yhteydestä vapaudessa (ks. ”Luoksetulo”) ja jatkuu koiralle miellyttävien välineiden valintaan. Ei myöskään ole yhdentekevää, millaiset valjaat, panta tai hihna koiralla on sen ollessa pikkupentu ”koska se kasvaa niistä kuitenkin pian ulos”. Koiran tärkeimmät ensimmäiset viikot ja kuukaudet muovaavat sen käsitystä hyvästä, kivasta ja turvallisesta maailmasta sen kohtaamien ihmisten, koirien ja muiden eläinten ja elottomien kohteiden kautta. Väkisinkin jotkut asiat saattavat jossakin vaiheessa myös vähän jännittää, sillä useimmilla koirilla on noin puolivuotiaana alkava toinen herkkyyskausi, joka opettaa koiraa varomaan uusia tai epäilyttäviä havaintoja maailmassa. Jos koiran valjaat tai panta painavat henkitorvea tai ovat muutenkin hankalan tuntuiset, se pahentaa uusien kohtaamisten mielleyhtymää. Valitse siis jo pikkupennulle leveä, pehmustettu, kuristamaton ja sopiva panta ja/tai oikeankokoiset valjaat, jotka eivät pyöri sen päällä, nouse rintalastan yli painamaan kaulan pehmytkudoksia, ahdista kainaloita, ja jotka saa säädettyä juuri sinun koirallesi sopiviksi. Kun ne jäävät pieniksi, voit myydä ne seuraavalle pennunomistajalle ja hankkia omallesi seuraavan kokoluokan hyvät välineet.

Tervetuloa Koiraamon kursseille, joilla opetetaan Koiraamon ihan oman metodin mukaista hihnakäytöstä ja toisten koirien ohittamisia palkkioperusteisesti, myös interaktiivisena etäkurssina. Se tehdään jo todella pitkällä kokemuksella ja hyvällä menestyksellä. Kysy lisää!

 

Entä sitten ”EI”?

Kieltosana on fiksuinta opettaa koiralle samalla tavalla kuin mikä tahansa muukin taito. Silloin tulee myös kiitettyä koiraa, kun se noudattaa kieltoa.

Opettamaton kieltosana on ongelmallinen monesta syystä.
”Miten niin opettamaton? Minähän olen hokenut sille eitä alusta asti!”

Ensinnäkin; ihminen saa nopeasti mielihyvän tunteen, kun koira keskeyttää toimintansa. Sehän tapahtuu varsinkin pikkupennun kanssa aika helposti. Tosin syynä voi olla hämmästys, huolestuminen tai joskus jopa pelästyminen.
Toisekseen; tällaiset tilanteet kannustavat ihmistä toistamaan oman toimintansa vastaavissa tilanteissa myöhemminkin. Se puolestaan hidastaa hänen motivaatiotaan selvittää, voisiko tämän kaltaisista tilanteista selvitä paremmin eri tavalla – nimittäin tehokkaan koiraystävällisemmän koulutuksen avulla.
Kolmanneksi; kielto ei opeta koiralle toivottua käytöstä sen tilalle, mitä se oli puuhaamassa, kun kielletään. Eli koira jää vähän niinkuin tyhjän päälle hetkeksi. Sitten se palaa siihen, mitä oli tekemässä, koska se ei mitenkään osaa keksiä, mitä kummaa ihminen sitten haluaa.
Neljänneksi; jos kielto ei toimi, ihmisellä on taipumus lisätä painetta koiraan. Ja entä jos se ei sittenkään toimi ja koiran toiminta pitää saada katkaistua? Näetkö, mihin tämä saattaa huonoimmillaan johtaa? Ja se voi tapahtua hurjan helposti meistä parhaimmillekin.
Viidenneksi; jatkuva kieltäminen murentaa kieltäjän ja koiran välejä, ja heikentää koiran luottamusta häneen (ja se on todella vaikeaa saada korjattua). Se tekee pahimmillaan koirasta vähitellen aloitekyvyttömämmän ja syö sen itseluottamusta, ja tällaisesta koirasta saattaa nähdä elämänilon vähenemistä tai jopa suoranaista masentuneisuutta.
Kuudenneksi; kielto toimii yleensä vain, kun joku on kieltämässä (jos aina silloinkaan).
Seitsemänneksi; kieltämisestä tulee ihan älyttömän helposti koulutusmetodi. Silloin mennään päin seinää ja lujaa.

Pääsääntöisesti ei-toivotun käytöksen ilmetessä – ja mieluummin hitusen ennen kuin koira ehtii aloittaa ajatustaan käytännössä – on hedelmällisempää antaa koiralle uusi ajatus (sen koulutustasosta riippuen) kuin jäädä kieltämään sen edellistä ajatusta. Koira jää helposti jumiin omaan hauskalta tuntuvaan agendaansa (no, kukapa meistä ei), ja ihmisen tulee olla se, joka pyöräyttää sen pyörän eteenpäin, ja muuttaa tilanteen rakentavaksi oppimishetkeksi.

 

Hyvän koulutuksen tulisi olla jokaisen koiran oikeus

On äärimmäisen tärkeää, että pentu oppii luottamaan ihmiseen erityisesti käsittely- ja hoitotilanteissa ja luoksetulossa. Nämä vaikuttavat usein suoraan ongelmakäyttäytymisten syntyyn tai ehkäisyyn. Mitä vaikeampaa jokin asia tuntuu olevan, sitä useammin sitä kannattaa harjoitella. Sinun tarvitsee kaikissa tilanteissa olla vain yhden kerran sitkeämpi ja lempeämpi kuin pentusi. Ei kannata piilottaa päätä pensaaseen ja lykätä välttämättömän opettamista. Pennun rotu, aikaisemmat kokemukset tai niiden puute ja luonteen taipumukset vaikuttavat siihen, että eri koirien kanssa on tarpeen harjoitella eri asioita eri määriä. Pikkukoira tai monirotuinen pitää opettaa ihan yhtä huolellisesti kuin iso tai yksirotuinenkin – sen itsensäkin takia!

Jossakin vaiheessa oli yleistä miettiä, onko oma koira jotenkin luonnevikainen, jos sen kanssa moni asia tuntui hankalalta. Onneksi sitä kuulee nykyään enää tosi harvoin, sillä hankalakäytöksinen pentu ei ole luonnevikainen – pennut ja nuoret koirat vain ovat energisiä, ja siten välillä työläitä! Kun omistaja osaa kanavoida pennun ja kasvavan koiran energian oikeisiin asioihin oikeilla tavoilla, iso osa huolista haihtuu jo niiden kautta. Ellet tiedä, kuinka sinun tulisi toimia, ota yhteyttä. Lähetä viesti, meilaa tai soita niin jutellaan hetki. Mitä aiemmin tartut asiaan, sen parempi lopputulos.

 

Opetuksessa ja ongelmissa koiranomistaja saa koulutusapua alan ammattilaisilta – kuten Koiraamo Oulussa – koirayhdistyksistä ja yksittäisiltä koiran omistajilta. Sinä omistajana kuitenkin olet viime kädessä vastuussa, mitä annat koirallesi tapahtua ja millaisia neuvoja noudatat, ja mitä koirasi oppii neuvojen johdosta kanssasi. Koiran koulutus ei saa olla meidän normaalin moraalitajumme ja etiikkamme ulkopuolella. Kentällä tehty koulutus ei ole tärkeämpää kuin arkiopetus. Toimi kuten luotettava ja oikeudenmukainen vanhempi; pysyt samana ja turvallisena aikuisena myös hauskoissa ja kiinnostavissa koulutustilanteissa, tapahtuivat ne missä tahansa, ja herättivät ne sinussa millaisia tunteita tahansa. Aikuinen sinussa oppii käsittelemään satunnaiset turhautumisen tunteet, ja hakemaan lisää taitoja niiltä tahoilta, jotka osaavat ratkaista ne koiraystävällisesti ja rakentavasti.

 

Jos olet vasta miettimässä pennun hankintaa

Koira tuo kotiisi iloa ja huolia. Kumpaa enemmän seuraavaksi 10-15 vuodeksi, siihen saattaa oma hankintapäätöksesi vaikuttaa suuresti.

Koira on aina aikuisen vastuulla alusta loppuun. Olethan valmis huolehtimaan päivästä päivään koirasta sen eliniän – ja/tai toteuttamaan koiran parhaaksi myös siitä luopumisen?

Koirasta on valtavasti iloa ja seuraa, mutta siitä saattaa myös joskus aiheutua niin paljon vaivaa, että aikuisen tulee tehdä tämä vastuullinen hankintapäätös itse. Lapsen sitkeät pyynnöt tai ystävän yksinäisyys eivät ole riittäviä perusteita hommata koiraa kenellekään toiselle. Jokainen koira myös ansaitsee hyvän peruskoulutuksen, ja se kyllä edellyttää sitoutuneisuutta ja viitseliäisyyttä.

Joka koiran tulisi tulla perheeseen omilla oikeuksillaan. “Toisen koiran kaveriksi” ei ole ihan sama kuin ensisijaisesti ihmisen koiramaiseksi perheenjäseneksi. Ja jos koiran perustarpeita ei huomioi arjessa, ongelmia on luvassa.

Perheessä jokaisen tulisi hyväksyä koira uudeksi perheenjäseneksi, sillä ihan kuin sinäkin, myös koira tietää, milloin sen seura ei ole toivottua. Koska se ei voi halutessaan muuttaa pois kotoaan, sen aiheuttama stressi alkaa oirehtia hankalana käytöksenä. Sen takia hokema ”oikea koira oikeaan kotiin oikeaan aikaan” on noudattamisen arvoinen, vaikka koirakuume tuntuisi ihan sietämättömältä.

Koiran rodun käyttöhistoria vaikuttaa nykypäivänkin koirassa, myös monirotuisten kokoonpanossa. Ulkonäkö valintaperusteena on loppujen lopuksi toissijainen verrattuna luonteen, taipumusten ja terveyden merkitykseen – niin koiran pitämisen ilon kuin kukkaronkin kannalta. Kannattaa miettiä siis tarkkaan, millaisen koiran oikeasti haluaa.

Pennun hankinnalla vääjäämättä tukee tietyn kasvattajan (=nartun omistajan) toimintaa hyväksynnällä ja taloudellisesti. On ikävää, että pentuja tehtaillaan (tiesithän, että pentutehtailu on myös yksi maailman tuottoisimmista järjestäytyneen rikollisuuden keinoista?), ja juuri siksi toivoisinkin, että vastuullinen kasvattaminen olisi myös osa pennun ostajan arvomaailmaa. Se on myös pennunostajan etu, sillä vastuullinen kasvattaja on ja pysyy kasvatinomistajan tukena läpi koiran kasvuvaiheiden, ja yleensä myöhemminkin, kun tarvitaan.

 

Millainen aikuinen koira sinun ohjauksellasi pennustasi kasvaa?

Koirankoulutus ei ole aina ihan helppoa, joskus voi tarvita siihen ohjausta. Koiraamossa saat apua, neuvoja ja ratkaisuja koiraongelmiisi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

koirakoulu.koiraamo @ gmail.com              Satu Vertainen                    p. 0407317639