Koiranomistaja: ”Kumpi on koiralle parempi, panta vai valjaat?”
Satu: ”Hyvä panta on parempi kuin huonot valjaat. Ja toisinpäin.”
Olen aina iloinen, kun tämä kysymys esitetään, koska sillä on koirille valtava merkitys. Ja nyt olen nähnyt taas liian paljon koirille jollain tavalla suorastaan haitallisia varusteita, jotta voisin olla vastaamatta, vaikkei edes kysytty. Ja tunnustan; tämä kumpuaa nyt siitä käsin, mikä minua harmittaa koirien puolesta, kun koirien yllä olevien talutusvälineiden ergonomiasta tai paremminkin sen puutteista on kyse. Sillä kun silmät aukeaa tälle, ei voi enää olla näkemättä ja tajuamatta.
Hevospuolella on aina ymmärretty sopivien varusteiden merkitys, ja siltikin tänä päivänä vielä tehdään kovasti töitä, jotta esim. turpahihna tai luotiviivan taakse kiristetty pään ja kaulan asento ei estäisi hevosen hengitystä, eikä kuolaimet aiheuttaisi haavoja suuhun. Hevosten hyvinvoinnin tiedostaminen ja siitä valistaminen menee tänä päivänä kohisten eteenpäin. Miksei koirien kohdalla ole samoin?
Entisvanhaan ainoat pantavaihtoehdot olivat oikeastaan nahkainen solkipanta (ei se ihan huonoin vaihtoehto nykysilminkään katsottuna, tosin parempaakin on tarjolla) ja kokokuristava ketjukaulain (todella huono vaihtoehto ihan millä tahansa silmin katsottuna). Ja tämä ei ole liioittelua, sillä olen jo niin vanha, että nämä ovat lapsuuteni näkymää. Nykyään on kaikenmaailman pantoja ja valjaita ja hilavitkuttimia. Miksi siis nostan koiran ergonomiaa esille?
Eläinfysioterapeutit ovat opettaneet minulle, että pannan leveyden tulisi ylittää kaksi kaulanikamaa. Ja minä pidän siitä ohjeesta kiinni. Mutta yksin pannan leveys ei tee siitä vielä ergonomista. Eikä valjaat ole automaattisesti parempi vaihtoehto.
Kaikki riippuu siitä, miltä ne koiran päällä tuntuvat. Että sattuuko mihinkään? Hankaloittavatko ne koiraa jotenkin? Rullaako valjaat koiran kyljeltä toiselle? Kuristaako ne? Ja miten niin kuristaako, eihän valjaat voi kuristaa?
Puhutaanpa ensin pannasta.
Jos panta ei myötää reunoista, leveäkin panta tuntuu iholta henkitorveen asti aivan kuin se olisi vain liian kapea remmi.
Ja jos se vielä on pehmustamaton, voit kuvitella itse miltä se tuntuu, sillä useimmilla koirilla ei turkkikaan ole mikään pannan pehmike. Koiralla kun ei ole henkitorven päällä juurikaan enempää lihaksia kuin meillä.
Kokeile ensin tunnustella oma henkitorvesi, ja laita sitten sormesi hellästi koiran ihoa vasten ja löydät sen sieltä ihan yhtä helposti. Juuri niin suojaamaton se on.
Jos taas panta on tehty niin hölmösti, että solki on päinvastaisella puolella koiran kaulaa kuin rengas, johon hihna kiinnitetään. Tässä tapauksessa se on se solki, joka satuttaa koiran herkkää kaulaa ja henkitorvea, kun hihna kiristyy.
Ihan muuten vaan liian kapeita pantoja on sitten pilvin pimein. Tässä yhteydessä tulee mieleen tosi usein kuultu lause, että ”tällä on nyt vielä tämä kasvattajalta tullut pentupanta, ostetaan isompi sitten kun tämä jää pieneksi”. Hassua, mutta minusta usein se ”pentupanta” on pieni eli liian kapea jo kasvattajalta lähtiessään. Jotkut kasvattajat laittavat pentunsa uusiin koteihin niille sopivan leveissä ja pehmeän tuntuisissa pannoissa ja vielä seuraavan ergonomisen pannan hankintaopastuksen kanssa, iso kiitos heille siitä! Mutta tiettyjen kapeiden pentupantojen ei edes välttämättä ole tarkoitus toimia talutusvälineenä, vaan olla auttamassa pentua uuteen kotiin, jossa hankittaisiin heti sopivat välineet. Sillä nuoren koiran uudet kokemukset ympäristöstä riippuvat myös sen fyysisistä tuntemuksista. Jos se herkässä kasvuvaiheessa kokee kipua, sanotaan nyt vaikka intoillessaan ohikulkevan koiran tai ihmisen luo, ja syynä on kapea panta tai reunoistaan kovat valjaat, on aika isona riskinä, että kivusta aiheutuva stressi pahentaa koiran käytöstä vähä vähältä ohitustilanteissa.
Oikea kokosäätö on, että koiran ollessa levollinen pannan ja koiran väliin mahtuu kaksi sormeasi. Korkeintaan kolme. Pannan ja valjaiden pitää turvata koira ja ympäristö myös siten, että hyvin hengittämään pystyvä koira ei lipsahda kamppeistaan ulos vahingossa.
Hyvä panta on pehmustettu myös reunoilta, leveydeltään yli kaksi kaulanikamaa, ei paina eikä haittaa mistään suunnittelunsa takia. Se on pikkukoirille solkipanta, jotta puolikiristävän pannan (ns. huskypanta) hihnan kiinnityskohta ei hakkaisi sen etujalkoihin. Se voi olla isommille solkipanta tai puolikiristävä, kunhan koko mitataan niin, että hihnan ollessa kireänä panta ei kurista, eikä koira pääse sujauttamaan päätään pannasta ulos.
Mitenkäs sitten valjaat?
Mikä valjaan tarkoitus on, mitä sillä koiralle haetaan? Monesti parempaa ja koiraystävällisempää välinettä, jotta koiraan ei sattuisi, eikö? Mutta kannattaa katsoa ohikulkevia koiria ja niiden valjaiden mallia ja istuvuutta.
Jos valjas nousee koiran rintalastan kärjen yläpuolelle, se painaa henkitorvea, eli jopa kuristaa koiraa. Piste. Siinä ei auta markkinalause, että tämä on Y-valjas. Se ratkaisee, miten monipuolisesti valjas on säädettävissä, ja miltä se tuntuu koirasta itsestään.
Jos valjaan se kohta, joka kurkkua painaa, on kova/terävä omaan kaulaasi, on se myös koiran. Kokeile, jos uskallat!
Jos se nousee niin ylös, että pään alas painaminen hankaloituu, myös hengitys hankaloituu. Se ei ole hyvä, sillä koiratkin tarvitsevat happensa siinä missä ihmisetkin. Ja koira voi kiihdyksissään vetää jopa itsensä tajuttomaksi, mikä ei ole sitten ollenkaan hyvä juttu.
Näen nykyään paljon valjaita, jotka näyttävät pehmeiltä ja joustavilta ja leveiltä ja söpön värisiltä (ja kaikissa niiden mainoskuvissa on ryhdikäs koira pää pystyssä, ja ymmärrän kyllä, miksi). Ne nousevat niin ylös kurkkuun, että kun ajattelen, mitä tapahtuu kun koira laskee päänsä alas, minusta tuntuu pahalta. Koira ei pysty tekemään sitä esteettä, vaikka hihna ei edes olisi kiinni.
Ja kyllä koiran nyt hyvänen aika pitää pystyä laskemaan päänsä alas vaivatta lukemattomista eri syistä valjaatkin päällä. Ja ei sen puoleen, voin kyllä luetellakin niitä, jos tarvitaan.
Ja sitten on nämä valjaat, joiden paras ominaisuus on niiden takana oleva vauras ja ylikansallinen markkinointikoneisto. Sieltä tulee niitä, jotka näyttävät muka jotenkin tosi päheiltä ja kohderyhmänä on ehkä vähän rouheammasta mallista tykkäävät omistajat. Miksi valjaan pitäisi olla raskas, satulamainen, tai rintaremmi poikittainen ja tiukka, sillä ne ihan suoraan rajoittavat eturaajojen liikkeitä (jolloin koko koira liikkuu väärin ja kipeytyy), painavat koiraan nähden kohtuuttomasti, eikä selän ja kylkien päällä oleva kuorma tee niistä millään tavalla ergonomisia. Asia on juuri päinvastoin. Jos taas halutaan treenata koiraa taakoilla, se ei alkuunkaan ole kaikkien koirien tarve, eikä missään nimessä arkisten talutusvaljaiden rooli.
Hyvä valjas on Y-valjas, jonka rintaremmin keskiosa sijoittuu edestä juuri koiran rintalastan kärjen alapuolelle, ja pysyy siinä, vaikka koira vetää hihnassa. Se on kauttaaltaan säädetty, ja tehty sellaisesta materiaalista, että se ei rullaa koiran kyljeltä toiselle, vaan istuu kuin hyvä vaate, puristamatta. Se on parhaimmillaan myös oikean levyinen, pehmustettu, kestävä ja pestävä.
No miten sitä koiraa sitten voi hallita, jos kaikki muka on niin huonoja välineitä?
Eipäs kaikki olekaan, mutta ihan totta kyllä, että hirveän suuri osa. Ymmärrämme sitä tai emme, kivulla hallitseminen on tavattoman yleistä. Se voi johtua siitä, että meidän on ihan ylipäänsä vaikea tajuta tai hyväksyä eläimen kipu, koska se näyttäytyy erilaisena kuin ihmisten. Tai siitä, että meitä on saatettu opettaa, että eläin ei tunne kipua (mikä on tietenkin täyttä kukkua, kyllähän me sen nykyään tiedämme paremmin). Ja ehkä myös siitä, että eläimen kouluttaminen ilman kivun tai sen uhan käyttämistä vaatii taitoa.
Kapeat ja/tai kuristavat pannat aiheuttavat kipua.
Huonosti istuvat valjaat aiheuttavat vähintään epämukavuutta ja jopa kipua.
Hihnan kiepautus koiran vyötärön ympäri aiheuttaa kipua. En edes halua kuvitella, kuinka paljon.
Jos omistaja kokee tarvitsevansa näin raakoja hallintakeinoja, se johtuu yleensä siitä, että koiran hihnakäytös on luokattoman huonoa, eivätkä omat voimat riitä. Ja koska ihminen on lajina todella kekseliäs, mitä tulee sekä hallinnan välineisiin, että rankaisukeinojen keksimiseen, nämä eivät maailmasta tule loppumaan. Ihmisen vapaa valinta toimii onneksi toiseenkin suuntaan, nimittäin ratkaisujen hakemiseen uuden oppimisen kautta ilman koiran hyvinvoinnin heikentämistä.
Ja mistä sitten voit epäillä koirasi kipua, kun talutuksesta puhutaan? Muun muassa, että koira vetää lisää (usein kipua pakoon, jos se ei osaa myödätä itse). Se riehuu. Se ottaa hampailla kiinni hihnasta, sinusta, jostain. Se murisee vastaantulijoille ja ohittajille. Se hyökkää jotakuta kohti tai jonkun kimppuun, koska kipuaggressio ja stressi. Se ei halua kävellä tai ravata. Sen lenkkikäytös on pikkuhiljaa muuttunut esim. vuoden takaisesta, eikä se johdu hyvästä koulutuksesta tai aikuistumisesta.
Nämäkin käytökset saattavat johtua muistakin syistä, eivätkä silti sulje pois kivun mahdollisuutta.
Usein koira ei kipuaan näytä meidän silmin mitenkään. Meidän pitää itse ymmärtää, milloin meidän valitsemamme talutusvälineet aiheuttavat koiralle aivan vääriä tuntemuksia ja kokemuksia.
Onko sitten kivusta muutakin haittaa (ihan kuin kipu itsessään ei olisi riittävä)? No on.
Koiran stressitaso nousee joka kerta kun se kokee kipua, ja siihen saattaa linkittyä myös huolestumista tai pelon tunteita. Kaikki tämä yleensä huonontaa koiran käytöstä paitsi lenkeillä, myös muualla arjessa.
Stressi sinänsä on jo epäterveellinen ja ikävä asia, ja kaiken lisäksi se paitsi aiheuttaa käytöksessä ylireagointia, myös hidastaa uuden oppimista.
Jos siis halutaan saada koira oppimaan parempaa hihnakäyöstä (tai mitä nyt vaan uutta), stressi kannattaa pitää mahdollisimman alhaalla – aina. Niin paljon itse työskentelen sen kanssa joka viikko, joka vuosi(kymmen), että voisin puhua koiran stressistä koko päivän. No en puhu.
Mutta helposti voisin. Vaikeus olisi vaan olla puhumatta toistakin päivää putkeen.
Ja sittenhän on myös noutajatalutin, jota kuuluu käyttää, kun omistaa noutajarotuisen koiran? No vitsi vitsi, ei kuulu. Sehän ei siis ole panta laisinkaan, eikä edes ergonominen, sillä se on vain lyhyehkö, kapea nyöri, joka kiristyessään kuristaa, yleensä rajoituksetta. Ja jotta sillä ei satuttaisi koiraa, se edellyttää, että hihnan kumpikaan pää ei vedä koskaan missään tilanteessa. Eli koiran täytyy olla äärimmäisen hyvin koulutettu (ja vielä ilman kipua tai pelkoa), ja omistajan osaava, jotta itse katsoisin tätä välinettä hyvällä. Se on oikeasti tarkoitettu vain koe- ja metsästyskäyttöön, ei lenkkeilyyn.
Remmeihin sotkeudun sitten joku toinen kerta.
Jos tämä kaikki tuntuu sinusta tässä vaiheessa nillitykseltä, voit aina todistaa minun olevan väärässä testaamalla itse. Pue vuoron perään eri talutusvälineitä päällesi ja ennen kaikkea kaulallesi, liiku neliveto päällä lattialla ja käsittele hihnaa samoin kuin toimit oman koirasi kanssa. Voit vaikka pyytää kaveria hihnan yläpäähän.
On niitä onneksi hyviäkin pantoja ja valjaita. Harvassa, mutta on. Ja melko hyviä voi jopa muokata hieman itse koiran etu edellä.
Niin, ja aina on koiran opettaminen parempaan hihnakäytökseen. Tosin sekin edellyttää hyviä valjastuksia (käsite sisältää myös pannan ja hihnan), jotta koiraan ei satu, kun sille vasta opetetaan hyvää hihnakäytöstä.
Kaikkeen voi olla poikkeuksia oikeasti perustelluilla syillä, en sitä sano. Ajattelen, että monia asioita silti voisi valita hieman toisin, jos miettii uudestaan. Mutta jos tehdään valintoja koiran kokemus edellä, se takaa myös koiralle joka päivä parempaa elämää. Kyse on kautta linjan niin valtavan suuresta asiasta kuin koiran ja ihmisen hyvinvoinnista.
